sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Lähimetsän leikkipaikka

Millainen puisto?

Tämä leikkipuisto on nimensä mukaisesti lähimetsässä. Leikkipuisto on metsän keskellä rauhallisella paikalla, mutta kuitenkin lähellä asutusta. Puistosta löytyy hyvin erilaisia leikkimismahdollisuuksia - ja tietysti ympäröivä metsä tarjoaa niitä vielä lisää! :) Leikkipuistossa on mm. monipuolinen kiipeilyteline, hiekkalaatikko ja keinut.

Sijainti

Lähimetsä Metsokankaalla Savotta-aukion päiväkodin lähistöllä. Leikkipuistoon pääsee pyörätietä pitkin mm. Neitsytkorventieltä. Lähistöllä on myös mm. Metsokankaan keskusleikkipuisto.

Lapset tykkää ja kommentoi

Kiipeilytelineessä oli paljon tekemistä. Toisessa reunassa oleva "leikkimökki" (katos) oli mukava paikka. Samalla puolella oleva "pyörintäjuttu" suorastaan houkuttelee kokeilemaan. :) Samanlainen löytyy myös ainakin Kissaojankujan leikkipaikalta Kellosta. Kun tekniikan oivaltaa, siinä on hauska liukua.

Mopo osoittautui tämän leikkipuiston hauskimmaksi leikkivälineeksi. Siihen nimittäin mahtuivat molemmat lapset yhtä aikaa. Voi sitä kikatusta!

Lautakeinufani tykkää

Sijainti asuinalueen keskellä ja samalla metsän keskellä omalla rauhallisella paikallaan on loistava (ks. viimeinen kuva). Leikkipuisto on pieni, mutta silti siellä on paljon tekemistä ja monipuolisia välineitä.

Tutustu myös muihin Oulun leikkipuistoihin.








Kuvat otettu 7/2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti