lauantai 5. syyskuuta 2015

Rakkakivenpuiston leikkipaikka

Millainen puisto?

Uusi leikkipuisto uudella asuinalueella eli kaikki on uutta ja siistiä. Mukava puisto, jossa on paljon tekemistä. Keinut (mm. vauvakeinu ja linnunpesäkeinu / hämähäkkikeinu), hiekkalaatikko, karuselli, kaksi kiipeilytelinettä (mm. liukumäet molemmissa) ja keinuhevosia. Ainakin meidän puistokäynnin aikana puistossa oli mukavasti väkeä ja vieläpä eri-ikäisiä lapsia. Tämä puisto näyttää kiinnostavan muitakin kuin taaperoita - hyvä!

Sijainti

Rakkakivenpuisto. Hiukkavaarassa Kivikkokankaalla.

Lapset tykkää ja kommentoi

2,5-vuotias tykkää ratsastaa keinuhevosilla rodeotyyliin ja tämänkin puiston ratsulla sai komeat kyydit. Hän myös innostui taiteilemaan pienemmässä kiipeilytelineessä olevalla verkolla (4. kuva). Ensimmäisellä kerralla piti mennä kovin varovasti, kun taas 4-vuotiasta verkko ei sen kummemmin sykähdyttänyt.

4-vuotias leikki mielellään telineiden turva-alustana käytetyllä hakkeella (ks. 1. kuva). Tästä puistosta löytyy kyllä myös hiekkalaatikko, mutta se ei ollut yhtään niin kiinnostava kuin hake. Isompi kiipeilyteline oli myös mieluinen. Ensimmäistä kertaa 4-vuotias innostui kokeilemaan tankoa alas liukumista aikuisen avustamana. Aikaisemmin hän on tyytynyt katselemaan ihaillen muiden liukumista.

Lautakeinufani tykkää

Todella hauska idea oli kahdessa viimeisessä kuvassa näkyvä iso kivi, joka oli ympäröity hakkeella. Loistava tapa hyödyntää jo olemassa olevaa ja tavallaan jatkaa leikkipuistoa ympäröivään luontoon.

Jos meillä olisi ollut kumpparit mukana, olisimme varmaan käyneet enemmänkin metsän puolella tutkimassa. Sen verran märkä on tuo ympäröivä maasto, että lenkkareilla sinne emme viitsineet lähteä.

Tutustu myös muihin Oulun leikkipuistoihin.










Kuvat otettu 9/2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti