lauantai 20. elokuuta 2016

Moskuantien leikkipaikka

Millainen puisto?

Hauska leikkipuisto, jossa asustelee lempeä jättiläinen. Viralliselta nimeltään "Moskuantien leikkipaikka", mutta ilmeisesti tätä kutsutaan myös "Sirkkapuistoksi".

Leikkipuisto on kunnostettu vuonna 2015. Heinäsirkka, jonka sisällä on liukumäki, on puiston ehdoton keskipiste. Sen lisäksi leikkipuistosta löytyy mm. vauva- ja lautakeinut, hiekkalaatikko, karuselli ja pienempi liukumäki.

Sijainti

Moskuantie. Liikuntakeskus Jatulin lähellä.

Lapset tykkää ja kommentoi

Tällä kertaa joutui tekemään tavallista enemmän töitä, että lapset sai houkuteltua pois tästä puistosta! :) Kyllä, lapset tykkäsivät!

Suurin osa ajasta kului heinäsirkassa. Mutta kyllä tässä puistossa oli paljon muutakin hauskaa tekemistä ja kaikkea piti kokeilla.

Lautakeinufani tykkää

Tämän leikkipuiston värimaailma oli kiva. Vaikka värit ovat kirkkaat, silti kaikki sulautuu sopivasti ympäröivään maisemaan - ainakin näin kesällä.

Vaikka tuollainen jättiläisheinäsirkka voisi olla lapsista hyvinkin pelottava, tämä jättiläinen ei tuntunut pelottavan yhtään. Ehkä se johtui heinäsirkan lempeästä ilmeestä?

Tutustu myös muihin Oulun leikkipuistoihin.




Heinäsirkkatelinettä suositellaan yli 3-vuotiaille.





Kuvat on otettu 8/2016

3 kommenttia:

  1. Ihana ja ihan kotinurkilla, miksihän ei olla ees käyty täällä... Eli tänne seuraavaksi! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ja ihan kotinurkilla, miksihän ei olla ees käyty täällä... Eli tänne seuraavaksi! :)

    VastaaPoista
  3. Tätä puistoa voi kyllä suositella! Tämä on aika hyvin "piilotettu" eikä tänne ihan ohikulkumatkalla osukaan. :)

    VastaaPoista