lauantai 12. syyskuuta 2015

Kastellinkentän leikkipuisto

Millainen puisto?

Mahtava kiipeilyteline! Tämän puiston "juttu" on ilman muuta iso kiipeilyteline, jossa on paljon erilaisia kiipeilyverkkoja, mäkiä, siltoja jne. 4-vuotias kiipeili tässä omatoimisesti ja minä kiipeilin 2,5-vuotiaan perässä. Hauskaa oli! Lisäksi puistosta löytyy mm. erilaisia keinuja, hiekkalaatikko ja keinuhevonen. Kiipeilytelineessä on myös pienempi liukumäki. Perheen pienimmillekin löytyy siis myös tekemistä.

Sijainti

Pikkaraisenpuisto. Ranta-Kastellissa Kastellin päiväkodin vieressä.

Lapset tykkää ja kommentoi

Kiipeilyteline tietysti oli puiston mieluisin juttu. Lisäksi hyvät keinut ja hiekkalaatikko oli lasten mieleen.

Lautakeinufani tykkää

Kiipeilytelineessä oli mukava aikuisenkin kiipeillä. Ei tullut sellainen olo, että tämä on tarkoitettu vain pikkuisille.

Tämä on ilmeisesti aika suosittu puisto - enkä ihmettele sitä yhtään. Kiipeilytelineessä oli koko ajan paljon lapsia leikkimässä, joten en saanut koko telineestä kunnon kuvaa. Toinen, kauempaa otettu kuva on ainoa, missä teline näkyy kokonaan.

PS. Oulun kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen kertoo Oulu-lehdessä 16.9.2015, että tämän leikkipuiston kiipeilyteline on ideoitu Kastellin linnasta (ks. myös Kalevan juttu linnasta).

Tutustu myös muihin Oulun leikkipuistoihin.











Kuvat otettu 9/2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti