lauantai 1. elokuuta 2015

Blogiprojekti alkaa!

Tavoitteena noin 150 leikkipuistoa

Tästä alkaa meidän perheen leikkipuistoprojektista bloggaus.

Aloitimme kesällä 2015 lasten kanssa projektin, jossa tavoitteena on käydä kaikissa Oulun leikkipuistoissa. Oulun seudun karttapalvelusta leikkipuistoja löytyy 147 kappaletta (7/2015). Lista leikkipuistoista kaupunginosittain löytyy tämän kirjoituksen lopusta. Päivitän listaa sitä mukaa, kun laitan blogiin kuvia ja kommentteja puistoista, joissa olemme käyneet. Postaukset ei välttämättä tule heti leikkipuistossa käynnin jälkeen, joten laitan kuvien yhteyteen maininnan, milloin kuvat on otettu. Joistakin puistoista käyn etukäteen ottamassa kuvat ja vasta myöhemmin käymme lasten kanssa testaamassa puistoa. Laitan kuvat jakoon heti (klikkaa Flickr puistojen nimien perässä) ja kirjoitan kuvaukset blogiin, sitten kun näissä puistoissa on käyty.

5.9.2015 päivitetty tieto leikkipuistojen määrästä: 151 
(2 kpl v.2015 rakennettuja puistoja + 2 kpl syksyn 2015 aikana valmistuvaa puistoa, ks. alla olevasta listasta karttalinkit)

Otin ensin kuvia leikkipuistoista omaksi ilokseni, mutta päätin sitten laittaa kuvat muidenkin nähtäviksi. Itse en löytänyt netistä Oulun kaupungin leikkipuistoista juuri muuta tietoa kuin sijainnit kartalla. Jos joku saa tästä blogista vinkkejä, mitä pienten lasten kanssa voisi Oulussa tehdä, blogi on tehnyt tehtävänsä. 

Tämä leikkipuistoprojekti on osoittautunut hauskaksi tavaksi tutustua kotikaupunkiimme. Leikkipuistoja etsiessämme olemme käyneet monissa sellaisissa paikoissa, joissa meillä ei muuten tulisi käytyä. Lapsetkin tuntuvat olevan projektista innoissaan ja osaavat jo ehdottaa, että "mentäiskö tänään johonkin uuteen puistoon". Usein meillä on hiekkalelut mukana (niinkuin blogin nimestäkin voi päätellä), kun etukäteen ei voi tietää, millainen puisto on. Hiekkalaatikko kuitenkin taitaa löytyä kaikista leikkipuistoista.

Suosittelen lämpimästi jokaiselle käyntiä ainakin yhdessä "uudessa" leikkipuistossa ja toivon muidenkin tekevän hauskoja löytöjä yhdessä lasten kanssa!

Lista Oulun leikkipuistoista ja linkit niiden puistojen esittelyihin, joissa olemme jo käyneet, löytyy: Oulun leikkipuistot suuralueittain (Oulun leikkipuistot -välilehti)



8 kommenttia:

  1. Hieno projekti ja kiitos kun olet laittanut tiedot ja kuvat nettiin. Löysimme tämän avulla todella upean Metsokankaan keskusleikkipuiston. Oulunsalon suuralueella kun ei ole keskusleikkipuistoa.

    VastaaPoista
  2. Hienoa kuulla, että tästä blogista on ollut hyötyä! Tämä minulla on ollut blogin tarkoituskin. :) Ja jos käytte testaamassa jotain uutta puistoa, olisi mukava lukea teidänkin kokemuksistanne. Jokainen puistokävijä kiinnittää erilaisiin asioihin huomiota ja kokee puiston omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  3. Jatka samaan malliin! Lähimatkailua parhaimmillaan :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa! Tästä on meille paljon iloa. Oli tarkoitus aloittaa vastaava projekti keväällä Vaasan samanlaisen blogin innostamana. Kuvasinkin jo ensimmäiset puistot ja laittelin ylös plussia ja miinuksia, mutta tällä hetkellä minulla on liian monta rautaa tulessa ja en sitten vain ehtinytkään saattaa niitä blogiin asti.

    VastaaPoista
  5. Minäkin löysin tuon Vaasan blogin (http://leikkipuistoprojekti.blogspot.fi/), kun suunnittelin tätä blogiprojektia. Muille tiedoksi, että tämä vaasalainen perhe testasi v.2011-2013 kaikki Vaasan 62 leikkipuistoa.

    Ja mukavaa, jos näistä blogikirjoituksista on iloa muillekin!

    VastaaPoista
  6. Hei! Blogisi mainittiin Maria Hintikka Live -ohjelmassa ja pitihän tulla katsomaan että millainen blogi täällä on. Tosi kiva että olet saanut inspiraatiota mun Vaasan blogista :) meidän projekti on valmis, mitä nyt tänäkin kesänä käytiin parissa uudessa, vasta-avatussa puistossa, joista pitäisi päivittää blogiin. Onnea projektiin!

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Hyvä projekti oli teilläkin - ja hyvä blogi! Pitääpä käydä lukemassa sinun päivitykset.

    Tästähän tulisi muuten mainio blogiprojekti: käydään porukalla läpi KAIKKI SUOMEN LEIKKIPUISTOT! Itselle kyllä riittää Oulun leikkipuistot, mutta heitänpä haasteen muille lasten kanssa leikkipuistoissa käyville. :)

    VastaaPoista